Monthly Archive: April 2014

Yksivee!

Tasan vuosi sitten Karkille ja Sakelle syntyi 3 pentua – kaksi tricolouria ja yksi blue merle. Ensi alkuun kuvien perusteella olin ihastunut tricolour narttuun mutta käytyäni siskoni kanssa ensikerran katsomassa pentuja kiinnittyi huomioni siihen, ehkä hieman tummaan, “Siniksi” kutsuttuun merletyttöön. Se oli meitä ensimmäisenä vastassa ja puri siskoni varpaita.. Muutenkin pentujen touhuja seuratessani alkoi tuntua, että ehkä “Sinissä” on enemmän sitä mistä itse pidän.
Sitten alkoi odottelu tiedosta, kumman nartuista saisin. Kiitos vielä kerran Hilkka, että päätit antaa Mainin meille! Kokonaisuutena Maini on hyvin pitkälti sellainen, jollaisesta silloin  kauan sitten haaveilin – tosin haaveissani koirani oli tumma soopelinarttu.. heh :) 
Maini on ahne, ystävällinen, hellyydenkipeä, fiksu ja vauhdikas nuori tyttö. Toivoisin ainoastaan sille lisää avoimmuutta, mutta toisaalta ei koiran tarvitse kaikkien kaveri olla? Nyt parin viikon aikana sille on noussut jostain kauhea rähjäpetteri-kausi, pahempi kuin silloin juoksujen aikaan.. Mutta luulen se liittyvän tuohon murrosikään, välillä se menee kuten ennenkin ja välillä aukoo päätään häntä kippuralla – huokaus. Toisaalta se oli helppo pentu, että kai sen pitää jossain vaiheessa murkkuilla ja koetella hermoja ;)

Onnea vielä myös komealle Elvis-veljelle ja kauniille Milli-siskolle!

Markhill’s P2:set (c) Hilkka Savolainen

Ja viimeiseksi kaikista kuvaavin otos Maisa-Petteristä.

Bloodhounds

Tänään herättiin kahdeksalta ja ajeltiin kymmeneksi erään metsästysseuran majalle, ja kuten näppärimmät ehkä otsikostakin jo päättelivät, pääsivät Tessu ja Maini kokeilemaan MEJÄä ensimmäistä kertaa. Aamu alkoi yleisellä juttelulla MEJÄstä lajina, kilpailusta ja jäljen vetämisestä. Tämän jälkeen kävimme vetämässä kukin pareittain kaksi 300m pituista AVO-luokan jälkeä (on muuten yllättävän pitkä matka!). 
Tämän jälkeen palasimme kaikki majalle ja pidimme 1½ tunnin mittaisen ruoka/koiranulkoilutustauon. Samalla sovimme kuka menee kenenkin tekemän jäljen – lisäyksenä täytyy sanoa, että meidän tekemämme jälki oli omasta mielestämme kovin haastava, mutta eikä mitään! Sen saanut koirakko suoritti sen loistavasti. On se nenä vain tarkka. :)
– No sitten itse suorituksiin

Ekan makuun jälkeistä menoa, alkaa pikkuhiljaa sujua (Mainin häntä tippuu alas, kun se alkaa keskittyä)
Maini oli alussa ihan pönttönä, pyöri ja haki jälkeä heti valjaisiin päästyään. Mutta itse jäljellä se ei tiennyt mitä hajua tässä oikeasti ajetaan. Ensimmäiset 100 metriä se jäljesti kahden metrin pätkän jäljellä, katosi kaartelemaan loivia ympyröitä oikealle, löysi takaisin jäljelle ja karkasi taas oikealle. Se merkkasi kuitenkin ensimmäisen makuun hyvin ja lähti sen jälkeen ihan oikeaan suuntaan ojan yli. Maini huomasi tässä vaiheessa metsän läpi näkyvän pellon ja se jostain syystä oli kauhean mielenkiintoinen, mutta jatkoi kokoajan parantaen (tosin kehoitettuna) jäljen ajoa toiselle makuulle, jonka jälkeen se näytti oikeasti tajuavan mitä jälkeä sen tulee oikeasti ajaa ja pääsi kaadolle (makkaraa!). 
Maini jaksoi mielestäni ajaa hyvin jälkeä, vaikka välillä se tulikin luokseni katsoen kysyvästi silmiin:” Missä on se makkarajälki??” mutta sinnikkäästi se etsi (kehoitettaessa) jälkeä alun häslingistä huolimatta. Se osasi myös ylittää kolme ojaa matkan varrella, risukko taas ei sujunut yhtä hyvin. Maini ei kuitenkaan ole ohjaajan mukaan täysin toivoton tapaus. Hän suositteli ajamaan alkuun esimerkiksi 150m jälkiä, esimerkiksi yhdellä/kahdella makuulla ja loppupalkalla. Ajattelin seuraavalla sukulaisreissulla Oulun suuntaan käydä tekemässä jäljen mäntykankaalle – siellä on lääniä ja lupa tehdä! Maastokin on helpompi aloittavalle koiralle :)

Tessun menoa juuri ennen kaadolle saapumista, se on siis tuossa oikeassa alakulmassa – vähän pieni kuvauskohde..

Tessun ensimmäinen jälki sujui samaan tapaan kuin Mainilla. Ensimmäinen kolmannes meni ihmetellessä, oli hakenut siskolleni keppejä/metsästänyt myyriä jne. Mutta viimeiset satametriä se veti hihnan mitalla edellä. En itse ollut mukana niin hankala analysoida sen jälkeä kattavasti.. Makkarasta se oli ylpeä, kanniskeli sitä tovin suussaan. Se oli ihme, ettei kaadon vieressä ollut lehmänraato kiinnostunut Tessua ihan mahdottomasti, vaikka kyllä se varmasti senkin nenään haisi..

Kokonaisuutena olen siis tyytyväinen koiriin ja jatketaan mielellään harrastusta. Toivottavasti saan kuvia päivästä jossain vaiheessa :)

//Muoks 28.4. sain kuvia!