Monthly Archive: March 2014

Keppiä kanssa

Tessu häikäistyy omasta erinomaisuudestaan.
 Hejsan alla! Voin virallisesti ilmoittaa, että selvittiin Moon ensimmäisestä juoksusta hengissä. Kaapo ja Tessu lähtivät lomalle mummolaan parhaiden päivien ajaksi. Pappa höyrysi vielä muutaman päivän kotiin tulemisen jälkeen mutta nyt lassiet nukkuvat rauhassa vieretysten. Seuraavaksi odotellaan turkinlähtöä kesäkuussa, ugh.. Sitäkin odotan mielenkiinnolla, onko Maini tullut äitiinsä juoksuvälin suhteen (n. kerran vuodessa). Harrastusten kannalta se olisi hyvä juttu.

 Tessu on jatkanut agilityharrastustaan ja viimein näyttäisi siltä, että kepit ovat pian hallussa. Enää tulisi saada niihin lisää vauhtia. Olisi mukava päästä sen kanssa johonkin ryhmään, jossa harjoiteltaisiin agilityä vähän säännöllisemmin kuin kerran kuukaudessa. :) Ajattelin myös kidnapata sen kokeilemaan MEJÄä tässä tai ensikuussa, riippuen milloin saamme ryhmän kasaan. Mainille ostin jo omat jälkivaljaat ja kesä menee varmaan MEJÄn tai muun jäljestyksen parissa. Olen kysellyt muutamalta seuralta paikkaa jälkiryhmään, tosin niistä ei ole vielä kuulunut mitään.. Onneksi MEJÄn pitäisi olla aika varmanakki, kunhan kaikille sopiva päivä löytyy!

Maini, Reima (Zadun Winter Charm) ja Dara (Misty Island Kimberly)
Mainin kanssa kävimme SU-MA Misty Island:ssa Tiitilänkylässä ja voi pojat siellä oli mukavaa! Maini tosin yritti syödä kissat muutamaan otteeseen… Muuten se oli oikein mallikkaasti ja vielä tänäänkin ollut aivan taju kankaalla. Viimeistään ensikesänä uudelleen!
PS. Tietääkö kukaan miten tuon Picasan automaattisen kuvien muokkauksen saa pois? >:(