Monthly Archive: November 2013

Case 003: KKPn arvoitus

Kello oli hieman yli kuuden, kun rikosylikersa M.M. Kenkkunen oli juuri lopettelemassa vahtivuoroaan. Jakaessaan viimeisiä suullisia varoituksia ohikulkeville huligaaneille, huomasi M.M. Kenkkunen maassa jotain kummallista. Siinä oli jälki, joka ei muistuttanut mitään, mitä hänen kouliintuneet poliisietsivän silmänsä olivat hänen uransa aikana nähneet. Varovaisen innostuksen vallassa Kenkkusen harmaat aivosolut alkoivat piirtää kuvaa alueelle eksyneestä hiipparista. Uskaltaisiko M.M jopa puhua menestyksekkään uransa tärkeimmästä jutusta tähän asti?

Kuva suoraan rikospaikalta.
Hiipparin jättämän jäljen perusteella, sillä on ainakin 5 varvasta, joista yksi on oli oudosti pidempi kuin muut. M.M kysyi itseltään, voisiko tämä voisi olla sopeuma vallitseviin lumisiin olosuhteisiin? Jäljen ulkonäön ja koon perusteella hiippari oli ollut ainakin neljän metrin korkuinen ja yksijalkainen. Hiippari liikkui todennäköisimmin pomppimalla, sillä M.M. Kenkkunen löysi lähes identtisen jäljen useamman metrin päässä alkuperäisestä jäljestä. Vai olisiko jäljen jättäjä kuitenkin kaksijalkainen kengurumainen pussieläin eli KKP??
Rikosylikersa Kenkkunen ei epäröi tarttua haasteeseen. M.M. Kenkkunen ja 0.7 millinen.
Juttu oli kinkkisempi kuin rikosylikersan aiemmat tapaukset. Yleensä niiden takaa paljastui suuri valheiden vyyhti täynnä saippuaista draamaa. Mitä Komissaar Rex tekisi tässä tilanteessa? Hänellä on apunaan lauma ihmisiä ja sämpylöitä, mutta Kenkkunen oli tänään yksin ja nälkäinen. M.M. tuhahti ja pyöritteli uskollista 0.7 millistään. Se oli täyttä koivua, piirikunnan parasta Eino Myrskyn asepajalta.

M.M. Kenkkunen päätti pyytää avukseen alamaailman peitetehtävissä viimeaikoina ryvettyneet rikosylikärsä K.K. Kärttysen ja rikosalaparta T. P. Ärjylän. Heidän tapauksessaan voitiin puhua likaisista poliiseista, olivathan he helposti manipuloitavissa sopivaa palkkiota vastaan. Voi jos vain heillä olisi ollut Komissar Rexin tavoin ehtymätön sämpylävarasto, olisivat he varmasti pysyneet tiukasti lain valoisalla puolella! Mutta hygienian puutteistaan huolimatta, kummallakin oli ansionsa rikosten ratkaisun parissa. Nyt asian tutkiminen voi toden teolla alkaa….!

Rikosylikersa M.M. Kenkkunen valmiina selvittämään asiat pohjamutia myöten!
Oletteko te nähneet vastaavia jälkiä rikospiirissänne? Milloin olette tehneet näitä havaintoja? Entä mikä on Teidän arvionne jäljen jättäjästä?

Movember challenge for dogs.

Movember. Tuo ihmisten viiksikateuden huipentuma? Antakaas, kun kärsämöiset näyttävät miten niitä viiksikarvoja tulisi kasvatella. Antakaa siis kateuden vihreän valon valaista teitä!
Viikset ala Mursu Von Murselsson. Huomatkaa myös elegantit poskihapsut suupielien ympärillä.
Viikset ala Maini Moo Kenkkunen. Marraskuun muotia ovat kaksiväriset viiksikarvat!

Ja viimeisimpänä Tessu “Pösi” Bunabarda, meidän talouden viiksi-expertti. Tässä kuvassa esitellään speciaali aamuviiksiä, jotka sojottavat ihastuttavan epäsymmetrisenä. Nenäkäs.net suosittelee kokeilemaan!


PS. Jos haluat lukea lisää Movemberista, vieraile täällä!