Monthly Archive: March 2012

Suuri sininen

Tessun kolmas mätsäriesiintyminen sujui erinomaisesti!

Se nimittäin sijoittui ensimmäistä kertaa ikänä, sinisten pienten aikuisten neljänneksi! Tessu voitti itselleen rouhe- ja puruluun sekä pupukalenterin, jonka se lahjoitti esittäjälleen. Nauroin jo mätsäriin lähtiessä, että nyt jos saadaan sininen niin sijoitutaan ja niinhän siinä kävikin.

Tessu ei oikein arvostanut näin kennelyskäkauden takia tuomarin käyttämää käsidesiä.. Se tapansa mukaan alkoi mullistella niin pahasti kuin vain osasi ja kuten ehkä arvata saattaa ei hampaiden katsominenkaan sujunut muitta mutkitta Tessun yrittäessä väistää. Kaikki eivät vain ole hajujen ystäviä.

Muuten se esiintyi ilmeisesti varsin mallikkaasti reippaalla askeleella ja maailmanvoittaja egolla. Harjoitukset siis jatkukoon. :)

Töttöröö

Kohtasin tänään kaksi vaativaa silmäparia ja tajusin, että sehän on jo maaliskuu eikä kukaan ole muistanut päivittää blogia! Karkauspäivä oli ja meni, koirat eivät karanneet eikä kukaan tullut kosimaan meidän vallattomia poikamiehiämme – mutta katsotaan sitten uudestaan neljän vuoden kuluttua. Helmikuu oli meille hieman kiireistä aikaa koulun sun muun puolesta, mutta nyt ehdin taas istahtaa tähän koneen ääreen, joten kuulumisia olkatten hyvät! :) 
– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –
Kuten yllä olevista kuvista näkee, Kaapo on harrastanut enimmäkseen hiippailemista takapihalla. Tietenkin tähän kuuluu myös ohikulkijoiden säikyttely aina kun siihen tulee mahdollisuus. Nyt maaliskuussa Kaapoa tuskin saa päivisin sisälle, koska se rakastaa maata sille tehdyllä tähystyspaikalla ja ottaa samalla aurinkoa. 
Saa kyllä tyytyväisemmän näköistä koiraa hakea.
– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Tessu kävi lauantaina 25.2.2012 toisessa mätsärissään, tulokseksi jälleen PUN ei sijoitusta. Huomenna sunnuntaina meillä on uusi yritys. Meillä onkin nyt kova treenaus menossa, sillä Tepu on ilmoitettu 31.3. järjestettävään Aussikerhon Club Showhun. Odotetaan innolla mitä siitä sanotaan! Lyhyesti kerrattuna Tessu esiintyi lauantain mätsärissä hyvin, mutta hampaiden katsomisessa yritti tulla pöydältä alas.. Tämä on meistä vähän kummallista, koska Tessu rakastaa ihmisiä (tuomarillekin heiluttaa aina häntää ja yrittää hypätä vasten) mutta ei jostain syystä tykkää hampaiden katsomisesta?
Mutta harjoitushan tekee mestarin? ;)  
 – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –
Kaapo ja naiset 
(vasemmalta oikealle: Joy, Vickan, Vieno ja Lotta)

Eikös olekin iloisen näköistä porukkaa? En tiennyt haluavatko kaikki laitettavan naamojaan nettiin joten siksi hymynaamat ;)

(kuvan koirat: Rico, Bruno, Oodi, Vieno, Joy, Vickan, Lotta, Kaapo ja Tessu)
Ja kävimmehän me näyttelytreeneissäkin, Kaapokin pääsi mukaan ja yllätti reippaudellaan – ja Tessukin antoi katsoa hampaat.. Ehkä se on tilanteesta kiinni? Mutta tässä muutama juttu mitä puuhasimme helmikuussa! Lisäsin myös kirjoituksen, jonka olin unhoittanut luonnoksiin. Hyvää kevättä kaikille!

Yllä olevat ryhmäkuvat (c) Mallu Heimonen, kiitos kuvista!